Olemme vuodesta 1978 saakka kehittäneet ergonomisia apuvälineitä ammattilaisille etenkin rakennusalalla. Monien vuosien yhteistyö innovatiivisten rakennustyöntekijöiden ja yritysten kanssa on vahvistanut Starke Arvid –tuotemerkin asemaa rakennus- ja urakointialalla.
Oma tuotekehittelymme, suunnittelumme, valmistuksemme ja markkinointimme on tehnyt meistä voimakkaasti etenevän yrityksen, joka tulee vielä kehittelemään monia innovatiivisia ideoita.
Stake Arvid auttaa parhaillaan ”vanhoja uskollisia palvelijoita”, jotta he suoriutuisivat tehtävistään entistäkin paremmin ja sopeutuisivat siten tulevaisuuden edellytyksiin ja vaatimuksiin. Pyrimme jatkuvasti löytämään innovatiivisia ratkaisuja, jotka yksinkertaistaisivat rakennusprosessia. Ajatuksenamme on kiertokulku materiaalinvalmistuksesta rakennukseen ja takaisin kierrätysvaiheeseen ja tuottajavastuuseen.